Jatkokertomus: Etanaposti, osa 2/4

Kirjoittanut Kasper Strömman

Tämä on jatkokertomus. Lue osa 1 tästä.

Seuraavana päivänä Kusti saapui iloisin mielin konttorille. Uutiset siitä että ranskalaiset olivat ostaneet koko Etanapostin toiminnan ei ollut unta – sen hän ymmärsi – mutta nukuttuaan yön yli päällimmäisenä ei enää ollut huoli, vaan toiveikkuus. Miksi tosiaankin joku ostaisi yrityksen vaan lopettaakseen sen tai pilkkoakseen? Ei, ehkäpä sitä vastoin tämä olisi uuden alun siemen myönteisessä mielessä… ehkäpä hän vihdoin saisi sen ylennyksen? Kyllähän uudet omistajat tietenkin arvostaisivat vanhoja työntekijöitä joilla oli homma hanskassa. Näin jännää ei ollut mennä töihin vuosiin!

Astuessaan sisään töihin kaikki postinkantajat olivat yllättäen kokoontuneet lajittelukeskukseen. Monisataasarvinen joukko seisoi kerääntyneenä Tarjan ympärillä ja katseli hölmistyneenä toisiaan. Tarja seisoi ison lajittelemattoman postirullakon päällä ja katsoi häneen merkitsevästi.

”Hyvä että tulit Kusti” hän sanoi. Hän näytti siltä ettei ollut nukkunut koko yönä. ”Sitten olemmekin kaikki paikalla.”

Etanajoukko hiljeni.

”Minulla on teille huonoja uutisia”, sanoi Tarja. ”Koko Etanapostin henkilökunta irtisanotaan.”

Etanoiden kesken alkoi kova supina. Tätä ei oltu osattu odottaa.

”Mutta miten meidän käy?”, huudahti Anja, nuori etana joka oli ollut talossa vasta muutaman vuoden. ”Minä olen vasta ottanut ison lainan ja ostanut uuden talon!” Hänen selässään oleva kotilonsa todellakin kiilteli ihan eri tavalla kun muiden. Olikohan siinä jonkinnäköistä vahaa?

”Ja minä kun olisin päässyt eläkkeelle ensi vuonna”, huudahti vihaisesti Hermes, vanha harmaapartainen etana. ”Millä rahalla minä nyt rakennan saostuskentän kesämökilleni?”

Jenna, nuori raskaana oleva etana ei sanonut mitään. Mutta Kusti huomasi hänen silmäkulmassaan kyynelen.

Kustinkin selkäpiitä kylmäsi. Mitä hän rupeaisi tekemään? Eihän hän osannut muuta kun kantaa postia, ja sitä hän todellakin oli tehnyt koko ikänsä. Mihin hän edes voisi mennä töihin? Sähköankeriaiden tahdissa hän ei pysyisi – herrantähden, eihän hän edes osannut uida – joten Sähköpostiin nyt ei ollut ainakaan menemistä.

”Tiedän, tiedän”, rauhoitteli Tarja. ”Kukaan ei osannut odottaa tätä, ja olen yhtä järkyttynyt kuin tekin.” Tarja näytti todellakin olevan aidosti pahoillaan.

”Ranskalaiset tarjoavat kuitenkin yhtä mahdollisuutta töihin jäämiseen.”

Etanat höristelivät taas sarviaan. Ehkei asiat olleetkaan ihan niin huonosti? Ehkä Tarja oli sanonut väärin kun hän äsken ilmoitti kaikkien saavan potkut? Hänhän oli joskus hieman hajamielinen.

”Ranskalaiset ovat ilmoittaneet että ne etanat jotka haluavat jatkaa postinkantajina Etanapostissa voivat tehdä niin perustamalla oman yrityksen ja myymällä postinkantopalveluitaan Etanapostille. Tämä tietenkin tarkoittaa että lomat sekä eläkemaksut maksetan omasta pussista, mutta tämä on ranskalaisten mielestä kuitenkin reilu tarjous ja ainutlaatuinen mahdollisuus jatkaa vanhassa tutussa yrityksessä.”

Taas alkoi etanoiden kesken kova supina. Mitä Tarja tarkoitti? Ettäkö jokainen postinkantaja olisi tästä lähtien tavallaan oma pikku yrityksensä? Kertakaikkisen järjetön ehdotus! Siihen ei Kusti ainakaan suostuisi.

Jatkuu…