Olen hauska mies niinkuin Spede

BoHagerLiten

Kirjoittanut Bo Hager

Niin se kuulkas ihmiset on että koko ikäni olen ollut aikamoinen tarinaniskijä. Ja kun muilla ihmisillä saattaa iän myötä jutut mennä ”huonommiksi” niin minä taas olen säilyttänyt pilkkeen silmäkulmassa.

Ja niin ei sano pelkästään vanhat ihmiset, vaan minä olen eritoten nuorison suosiossa!

Katsokaas, joskus kun kuljen ostoskeskuksessa pojankloppijoukkion ohi minä saatan välillä letkauttaa heille jonkun hauskan kaskun.  Ja vaikka moni näistä pojista ensin saattaakin pyöritellä silmiään, usein ne kuitenkin räjähtävät pian hersyvään nauruun!

Mutta mikä parasta, jotkut näistä pojista eivät pelkästään naura, vaan usein myös kutsuvat minua Spedeksi. Kuvitella! Silloin olen pakahtua ylpeydestä, koska Spede oli kuitenkin hauskin ihminen jonka tämä maa on päällänsä kantanut. Että ei voisi tällainen ikäihminen suurempaa kunnianosoitusta saada kun se että verrataan itse huumorin mestariin, suureen Pertti Pasaseen! Ja se jos mikään todistaa että minulla on vielä tuiketta siinä kuuluisassa silmäkulmassa.

Joskus olen tosin saattanut ihmetellä kun jotkut näistä pojista on välillä myös kutsunut minua ”Urpoksi”. Sitä en silloin heti ymmärtänyt. Mutta sitten keksin että ne vertaavat minua tietenkin edesmenneeseen Urpo Leppäseen joka oli myöskin hauska mies! Urpohan oli oikein suosittu politiikko, ja myöskin perustamassa Perussuomalaisia joten ehtiväinenkin oli. Joten kyllä pienen miettimisen jälkeen Urpoksikin kutsuminen sai suupieleni nousemaan korviin!

Tämä minun hauskuuteni on tietenkin vaatinut kypsyttelyä. Voinkin kertoa että ei minua ennenvanhaan vielä sanottu Spedeksi – silloin ihmiset usein kutsuivat minua Taunoksi kuultuaan tarinani. Ai miksikö? No varmaankin siksi kun minä olin silloin nuorena aika hauskannäköinen, niin kuin lahjakas näyttelijä Tauno Palo.

On minua joskus sanottu Niiloksikin, Niilo Tarvajärven mukaan.

Tosin yhtä asiaa olen kyllä koko ikäni miettinyt, että kun ihmiset keksivät näitä vertauskohteita, niin miksi aina ”hiton” Spede ja ”hiton” Urpo?

Mutta sitten keksin että senhän täytyy olla vain ja ainoastaan siksi että olen niin ”hiton” hauska!

Avainsanat: ,

8 ajatusta artikkelista “Olen hauska mies niinkuin Spede

  1. Visitor sanoo:

    Ihme Erkki. ”Tätä nyt ei osaa Erkkikään” on osoitus siitä, että jos nyt joku osaa niin…

    Heräsinpä tässä juuri luovassa tilassa ja ajattelin ryhtyä kääntäjäksi. Sellainen klassikko kuin Reijo Mäen Lännenmies olisi projektina. Western Er. Sillä Mäellä on ollut jotain taksikuskeja, kuten albanialainen Ehken Fundera – Kunde Snatta olin ajatellut nimeksi.

    Mut oikeastaan piti vaan sanoa, että enpä ole aikoihin törmännyt näin hauskaan blogiin. Mut mä nyt oonkin ihan Pena(now, try get that positiivinen).

  2. Kuulopuheiden perusteella sanoo:

    Hagerilla on myös muita avuja. Japanissa kerrottiin ennenvanhaan samuraista, joka oli niin suvereeni miekkamies, että hänen ei ollut koskaan tarvinnut ottaa miekkaa käsiinsä – vastustajat luovuttivat ilman taistelua. Samalla tavalla Hager ei ole koskaan ollut suksilla, mutta siltä nuoret näkevät heti, että hän on ”ihme hiihtäjä”.

  3. Visitor sanoo:

    Täsmennys: en muista koskaan törmänneeni.

  4. Visitor sanoo:

    Dude, Teiltä puuttuu omien kommenttien moderointimahdollisuus. Ei esimerkiksi jaksaisi lisätä erikseen kehuja tyylikkyydestä. Yep, know, nurdishness ei ole tavanomaisesti kiitettävää tasoa luovilla ihmisillä.

  5. Visitor sanoo:

    Nii ja se moderointimahdollisuus… esmes toi Mäen teos on Lännen Mies, därav Western Er.

  6. Visitor sanoo:

    Mahtoikohan Perusteellan Kuulopuhe tarkoittaa HaGertia?

  7. Visitor sanoo:

    Olen pahoillani. Ihmisten nimien väärin lausuminen on aina tietysti ikävää ja henkilöä loukkaavaa. Viittaan Perusteellaan Kuulopuheiden kommenttiin. Viitaan myös jo aiemmin kommentoimaani omien kommenttien moderointimahdollisuuteen.

  8. […] ovat kyselleet minulta viimeviikkoisen kirjoitukseni jälkeen että ”Bosse, jos sinä kerran olet niin hauska niin miksemme ikinä kuule sinun […]

Jätä kommentti Visitor Peruuta vastaus