Top 10 miten saada asioita tehdyksi

Jokainen meistä lykkää joskus asioiden hoitamista viime tinkaan. Mutta tiesitkö että on olemassa muutama yksinkertaisen vinkki joiden avulla voit saada huomattavasti enemmän aikaan? Tässä Kasper Diem -blogin perustajan, Kasper Strömmanin kymmenen parasta vinkkiä.

First-Step-On-Moon

10. Ensimmäinen askel on aina vaikein
Ensimmäinen askel on aina vaikein, mutta pitää muistaa että tuhannenkin kilometrin matka alkaa yhdellä askeleella. Eikö vain? Paitsi odotas nytten, kuka oikeasti kävelee tuhat kilometriä? Kannattaa siis miettiä onko oikeasti järkeä lähteä jollekin ihme tuhannen kilometrin patikoinnille. Jotain rajaa. Junallakin pääsee.

Planning

9. Älä käytä aikaasi liialliseen suunnitteluun – ryhdy hommiin
Paitsi jos olet rakentamassa ihan valtavaa patoa. Valtavien patojen rakentamisessa suunnittelu on kyllä enemmän kuin paikallaan. Varsinkin jos vaarana on että monet kylät jäävät veden alle jos pato pettää. Ethän sinä sitä toivo? Siinä tapauksessa olet hirviö!

tumblr_llflhxUYo11qz7lxdo1_500

8. Uskalla epäonnistua
Jos et uskalla epäonnistua et voi myöskään ikinä onnistua. Aina on mahdollisuus että kaikki ei mene putkeen. Ja mikä on oikeastaan pahinta mitä voi tapahtua jos epäonnistut? Se että päädyt jonkinlaiseksi viraaliksi ”Epic fail” -meemiksi ja ihmiset nauravat sinulle vuosikaudet? Sitäkö sinä pelkäät?

finishwhtustart

7. Tee loppuun saakka minkä aloitat
Tiedäthän sen tylsän kirjan jota aloitit mutta et saanut lopetettua? Pure hammasta ja pakota itsesi lukemaan se loppuun, vaikka se huononisi sivu sivulta. Hmmm. Tätä neuvoa täytyy itseasiassa vielä miettiä.

Lilbull.26254216_std

6. Älä tee kärpäsestä härkästä
Tuttu perinneneuvo jonka sanoma on selkeä: älä paisuttele asioita päässäsi liikaa. Mutta mikä oikeastaan on ”härkänen”? Pieni härkä joo, mutta kuka kutsuu pientää härkää härkäseksi? Oikea muoto pitäisi olla ”älä tee kärpäsestä pientä härkää”.

Miaoulis-Running-Marathon_edited-1

5. Aloita tehtävlistasi vaikeimmasta päästä
Onko pitkäaikaisena tavoitteenasi juosta maraton? Siihen ei pitäisi aloittelijaltakaan mennä kuin viisi tai kuusi tuntia, joten pystyt hyvin juoksemaan sen ennen lounasaikaa. Olosi tulee olemaan hyvä, ja voit sen jälkeen siirtyä vähäpätöisempiin asioihin.

girl-with-chocolate

4. Palkitse itsesi hyvin tehdystä työstä
Palkinnon ei tarvitse olla mitään ihmeellistä, konvehtirasian vetäminen ahnaasti ja vailla tunteita parin tunnin välein voi olla ihan tarpeeksi. Pääasia että motivaatio säilyy!

Man performing press-ups on mat

3. Keskity siihen mitä olet tekemässä
Yritä vastustaa kiusausta opetella vieras kieli tai auttaa kolmannen mailman köyhiä jos sinulla on tärkeä tehtävä meneillään niin kuin kropan saattaminen rantakuntoon kesäksi. Fokusoimalla tehtävääsi saat sitäpaitsi paljon enemmän itseluottamusta!

[KASPER – MUISTA KIRJOITTAA TÄMÄ JUTTU LOPPUUN JOSSAIN VAIHEESSA]

Advertisements
Avainsanat:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: