Muistoja nuoruuteni Paraguaysta

BoHagerLiten

Kirjoittanut Bo Hager

Ystävät.

Olen jo vanha mies, mutta oli aika jolloin minäkin olin nuori ja kiertelin meriä. Ai että niitä tulikin kierrettyä! Satama sataman perään, usein vielä matkustaen konehuoneessa, ainoana seurana dieselmoottorien jylhä kalske. Ne oli aikoja jolloin merimiehenä oleminen tarkoitti vielä jotain. Näin se kuulkaas on.

Matkojeni varrelle mahtuu tietenkin monia seikkailuja, mutta parhaiten mieleen minulle on kuitenkin jäänyt Paraguay, ja sen värikäs pääkaupunki Asunción. Kaunis Asunción.

Katsokaas Asunciónin satama ei ole niinkuin mikään muu elämässäni kokema. Ensinnäkin se sijaitsee sisämaassa, ja minulla ei totta puhuen ole aavistustakaan miten Rhododendron-luokan konttialuksemme saatiin turvallisesti luovittua tähän outoon paikkaan. Mutta koska näin todistettavasti on käynyt, täytyy vain onnitella itseään hyvistä merimiestaidoista, ja kuitata epäilijät olankohautuksella. Noin.

Mutta mikä sitten tekee Asunciónista niin kiehtovan? Hieno siirtomaa-arkkitehtuuri? Tummat salaperäiset kaunottaret? Rapeat, vastapaistetut marsut maissileivän välissä? Kyllä, ilman muuta, mutta Asunción on niin paljon muutakin – se on esimerkiksi ainoa paikka maailmassa missä voi tavata Q’ero-shamaanimestarin. Ja se taas oli tapaaminen joka muutti elämäni.

Jos ette ole ikinä tavanneet Q’ero-shamaanimestaria ette voi tietää mistä olette jääneet paitsi. Nämä viisaat, alati hengästyneet miehet saavat nimittäin voimansa musiikista – osa-alue minkä olin kokonaan laiminlyönyt elämässäni ennen sitä. Ja oli välineenä stitten onokordi, rumpu, sadetikku, didgeridoo tai soiva kulho niin voit olla varma siitä että kun soitin pääsee Q’ero-shamaanin käsiin hän taikoo siitä mitä kauneimpia säveliä. Mutta kaikkein pyhin näille miehille on silti nahkainen huilu.

En ikinä tule unohtamaan miten eräänä kuumana iltapäivänä shamaanit johdattivat minut Pepsi-Cola pullollisen jälkeen syvään, meditatiiviseen tilaan jonka  jälkeen sain kunnian soittaa pääshamaanin henkilökohtaista, nahkaista huilua. Tiesin että kovin monet valkonaamat eivät olleet saaneet tätä kunniaa ennen minua, joten voitte uskoa miten haltioissani olin tästä. Ja mitä sulosäveliä siitä lähtikään! Kumeita, sointuvia äänteitä. En ollut eläessäni kuullut mitään niin kaunista.

Sinä päivänä löysin sen tasapainon, harmonian ja onnen jota niin kauan olin etsinyt. Tunsin miten rakkaus hyökyi ylitseni ja sain kosketuksen Äiti Maahan. Meri ei tämän Asunciónissa vietetyn iltapäivän  jälkeen kertakaikkiaan ollut minulle enää tärkeä.

Tätä on vaikea selittää jos ei ollut paikalla, mutta soittaessani huilua ikäänkuin tunsin miten energiakanavissani olleet tukokset aukesivat. Naps. En tiedä miten he sen tekivät, mutta shamaanit onnistuivat koskettamaan minun sisintäni tämän maagisen soittimen avulla ja avasi reitin minun sydämeeni. Nahkahuilun taika kertakaikkiaan tunkeutui alueille, minne muut välineet eivät pysty. Tunsin kuinka ääniaallot värähtelivät aaltoliikkeinä ja kulkeutuivat syvälle ja laajalle, koskettaen kaikkea matkallaan.

Sen iltapäivän jälkeen enää ikinä palannut merille vaan muutin Belgiaan asumaan. Mutta se on kokonaan toinen tarina.

Mainokset
Avainsanat: ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: